Asiantuntijan vuorovaikutustaidot

Organisaatioissa on monia erilaisia asiantuntijarooleja ja laajoja tehtäväkenttiä. Tehtäväkentästä riippumatta asiantuntijalta odotetaan omien vastuualueiden itsenäistä hoitamista ja kykyä tarttua rohkeasti asioihin – itsensä johtamista, sekä uusien ja innovatiivisten toimintatapojen etsimistä ja käyttöön ottamista – uusiutumista. Asiantuntija osallistuu aktiivisesti oman itsensä, työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen. Siksi asiantuntijan on hallittava myös vuorovaikutustaidot.

Asiantuntijoina työskenteleviltä odotetaan taitoa ja tahtoa motivoida niin itseään kuin työyhteisönkin jäseniä. Heiltä odotetaan myös aktiivista ja vuorovaikutteista otetta toimia myynnin tukena samoin kuin vakuuttavuutta yrityksen eri yhteistyötahojen ja asiakkaiden kanssa. Jokainen on avainhenkilö, ja kaikki myyvät!

Olitpa myynnin ja markkinoinnin asiantuntija, assistentti tai koordinaattori, talous-, henkilöstö- tai IT-hallinnon asiantuntija, toimit yhteistyössä ryhmän tai tiimin kanssa, johdon asiantuntevana yhteistyökumppanina ja olet mukana erilaisissa projekteissa. Tarvitset työvälineitä ammattimaisen ja rakentavan vuorovaikutuksen vahvistamiseen työyhteisön erilaisten ihmisten kanssa, haastavissakin tilanteissa.

Asiantuntijuus on välttämätöntä, mutta vuorovaikutus on se, mikä ratkaisee!

Johda itseäsi ja vaikuta työyhteisöön, asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin

Digitaalinen oppimispolku mahdollistaa teorian ja mallien oppimisen omassa tahdissa ja näin pääsemme valmennuksessa nopeammin keskusteluihin ja käytännön harjoituksiin. Vuorovaikutustaitojen valmennuksissa työskentelymuotoina ovat alustukset, keskustelut, ryhmätehtävät ja tilanneharjoitukset, joiden avulla vahvistat vuorovaikutus- ja esitystaitojasi tuloksellisesti. Valmennuksen aikana laadit  henkilökohtaisen toimintasuunnitelman oman työskentelysi  tehostamiseksi.

Miten voimme auttaa?

Henkilökohtainen esitystaidon valmennus

Vaikuttava esitystaito

Lue lisää