Uusi uljas maailma – miltä näyttää ”uusi normaali”?

Näinä epävarmuuden aikoina on kirjoitettu paljon työelämän ”uudesta normaalista”, jolla viitataan erityisesti etätyöskentelyyn. Yritykset ovat ottaneet käyttöön uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa ja kehittäneet uusia keinoja pysyä tuottavina ja kannattavina. 

Joissakin yrityksissä ajatellaan edelleen, että etätyöskentely on huono korvike kasvokkain tapahtuvalle vuorovaikutukselle ja että poikkeustilan väistyttyä voimme taas palata normaaliin päiväjärjestykseen. Kaukonäköisemmät yritykset näkevät tilanteen hyvät puolet ja etätyön tarjoamat edut.  

Mutta keskittymällä vain etätyön pohdintaan meiltä jää ehkä huomaamatta jotain suurempaa. Etätyö on kiistaton osa ”uutta normaalia”, mutta ei suinkaan koko tarina… 

Vain muutos on pysyvää

”Uusi normaali” tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että vuonna 2020 liike-elämässä ainoa pysyvä asia on muutos. Pandemian asettaman haasteen mittakaava on ennennäkemätön (ainakin Euroopassa viimeisten sadan vuoden aikana), mutta se on vain yksi niistä monista haasteista, joita yritykset joutuvat kohtaamaan – nyt ja tulevaisuudessa. Muutos itsessään – ja muutoksen nopeus – ovat uusi normaali. Teknologiset innovaatiot, tekoäly, automaatio ja nopeasti muuttuvat ostotottumukset muuttavat työelämän luonnetta ja tulevaisuutta nopeammin kuin koskaan ennen. Samoin kuin datan käyttö kasvaa eksponentiaalisesti vuosi vuodelta, myös teknologisen kehityksen nopeus pakottaa meidät jatkuvasti arvioimaan uudelleen menetelmiämme ja taitojamme. 

Nykytilanne on pakottanut meidät kohtaamaan haasteet ja ymmärtämään, että mikäli emme ole valmiita muuttumaan ja mukauttamaan menetelmiämme samassa tahdissa markkinoiden kehityksen kanssa, emme pysy kilpailukykyisinä. 

Yllättäviä etuja 

Olemme keskellä kenties aikamme suurinta suunnittelematonta sosiaalista kokeilua – olemme joutuneet muuttamaan työtapamme olosuhteiden pakosta, emme omasta halustamme. Tulevaisuudessa menestyvät ne yritykset, jotka arvioivat tilanteensa nyt ja muuttavat prosessejaan vastaavasti. Marketing Weekin ja eConsultancyn yhdessä toteuttamat kaksi kyselyä (16.3. ja 31.3.) tuottivat mielenkiintoisia tuloksia: 

Ensimmäisessä kyselyssä alle 59 % suurista yrityksistä kertoi muuttaneensa etätyöhön, matkustamiseen ja bonuksiin liittyviä menettelytapojaan. Toisessa kyselyssä luku oli harpannut jo 95 prosenttiin. Yritykset mukautuvat uuteen tilanteeseen nopeasti ja etätyöhön on alettu suhtautua myönteisemmin: 

  • Kysely 1 – matkustusrajoitukset/uudet prosessit ovat vaikuttaneet tuottavuuteen – 60 % 
  • Kysely 2 – matkustusrajoitukset/uudet prosessit ovat vaikuttaneet tuottavuuteen – 58 % 
  • Kysely 1 – henkilöstön poissaolot yrityksissä – 21 % 
  • Kysely 2 – henkilöstön poissaolot yrityksissä – 13 % 

Vieläkin suurempia muutoksia on nähty siinä, miten yritykset valvovat omia prosessejaan ja oppivat työtapojensa pakollisesta muuttumisesta. 73 % yrityksistä on havainnut uusia työskentelytapoja ja 44 % uusia prosesseja, joita aiotaan mahdollisesti soveltaa myös poikkeustilan jälkeen.   Yli 76 % yrityksistä raportoi innovaatioista, joita ne tulevat hyödyntämään myös tulevaisuudessa, joko markkinointiviestinnässä tai brändäyksessä (30 %), asiakasviestinnässä (24 %) tai tuote- tai palvelutarjonnassa (22 %).

Vahvuutena joustavuus 

Yllä mainitut luvut liittyvät pääasiassa etätyöskentelyyn, mutta kaikkein kiinnostavin tulos koskee sopeutumiskykyä. Joustavuus on ennen kaikkea mielentila – yritykset, jotka selviytyvät etätyön mukanaan tuomista haasteista, pystyvät myös sopeutumaan muihin odottamattomiin tilanteisiin. Yritykset menestyvät jatkossa, mikäli ne pystyvät nopeasti mukautumaan vaihteleviin olosuhteisiin, hyväksymään liikemaailmassa eteen tulevat yllättävätkin käänteet ja kouluttamaan ja siirtelemään henkilöstöään uusien tarpeiden mukaisesti. 

Myynnin maailmassa tämä tarkoittaa erityisesti uusien taitojen omaksumista. Virtuaalinen myynti, sosiaalinen myynti ja teknologiat, joilla voidaan vahvistaa henkilökohtaisia suhteita, ovat keskeisiä keinoja ylläpitää asiakassuhteita ja hankkia uusia asiakkaita. Näiden taitamista tarvitaan erityisesti tällä hetkellä, mutta niistä on myös laajempaa hyötyä. Sitä mukaa kun siirrymme yhä digitaalisempaan, verkossa tapahtuvaan liiketoimintaan ja arvioimme uudelleen tarpeemme kohdata kasvokkain, näiden taitojen merkitys kasvaa entisestään. 

Koulutus – oikeat työkalut työhön 

Myyjät ovat jo työnsä luonteen vuoksi tottuneet joustamaan, reagoimaan nopeasti ja luovimaan muuttuvissa olosuhteissa saadakseen mahdollisimman hyvän tuoton asiakassuhteista, mutta siitä huolimatta he tarvitsevat parhaat mahdolliset työkalut työhönsä. Koulutus on avainasemassa – mutta koulutusta tulee jatkuvasti mukauttaa myyntiympäristön nopeita muutoksia vastaavaksi. Koulutuksen tulee olla joustavaa, ketterää ja ajankohtaista ja keskittyä tilanteisiin ja taitoihin, jotka täyttävät markkinoiden erityisvaatimukset – ja ne taas saattavat vaihdella viikosta toiseen.  

Koulutus on myös toteutettava niin, että se sopii kulloisiinkin olosuhteisiin (esimerkiksi etäkoulutus), siihen voi osallistua erilaisilla mobiiliratkaisuilla ja sen rakenne on modulaarinen ja sovitettavissa yhteen koulutettavan muiden työtehtävien kanssa. 

Koulutuksen on myös oltava mukaansatempaavaa ja houkuteltava osallistujia oppimaan ja kehittymään. Tämä onnistuu vain, jos koulutettavat huomaavat koulutuksen todella lisäävän heidän tuottavuuttaan – ja myyntilukujaan. 

Yhteenveto  

Vielä on liian aikaista ennustaa kaikkia nykytilanteen seurauksia tai nähdä, mitkä käyttöön otetut prosessit osoittautuvat kaikkein hyödyllisimmiksi, mutta yhdestä asiasta olemme varmoja. Ne yritykset menestyvät, jotka pystyvät joustamaan, ajattelemaan innovatiivisesti, olemaan avoimia uudelle ja kannustamaan henkilöstöään samaan.  

Esimerkiksi etätyöskentely kannattaa nähdä tilaisuutena arvioida uudelleen parhaita käytäntöjä – viestintäämme, myyntitapojamme ja menettelytapojemme vaikutuksia sekä kollegoihimme että koko yhteiskuntaan. Useimmilla yrityksillä on kestävän kehityksen mukainen matkustussääntö, mutta vallitsevissa olosuhteissa olemme joutuneet pohtimaan, kuinka usein meitä oikeastaan tarvitaan toimistolla ja kuinka moni työmatka on oikeasti tärkeä (vaikka ne mukavia ovatkin)? 

Talouden laskusuhdanteeseen liittyvät uutiset ja luvut ovat masentavaa luettavaa, mutta menestyvät yritykset ottavat uuden tilanteen haasteena ja muokkaavat toimintaansa pärjätäkseen ja oppiakseen uutta vallitsevasta tilanteesta.  

Oppimalla, mukauttamalla prosesseja ja kouluttamalla henkilöstöä uusien vaatimusten mukaisesti – nopeasti ja joustavasti – yrityksen toiminta jatkuu terveeltä ja tehokkaalta pohjalta sitoutuneen ja osaavan henkilöstön avulla. 

Keskustellaanko lisää aiheen tiimoilta? Ota yhteyttä!