Etäjohtaminen on etäisen johtajan sudenkuoppa

Lähes päivittäin julkisuudessa putoaa jonkun pomon pää jonkin somekohun seurauksena. Millainen johtajarumba meillä olisikaan käynnissä, jos sama tapahtuisi yksityisissä työpaikoissa aina, kun joku johdettava pahoittaa mielensä jostain esimiehen viestistä tai siinä esiintyneestä ilmaisusta. Onneksi näin ei ole, vai onko sittenkään onneksi?

On liian helppo ratkaisu ja samalla itsepetosta todeta vaan maailman tulleen hulluksi ja jatkaa samaa rataa kuin ennenkin. Vaikka saisitkin pitää johtajanpaikkasi vähintäänkin kömpelöistä etäjohtamistaidoistasi huolimatta, voi hyvin olla, että kärsit niistä tietämättäsi eniten itse. Menetät ehkä jatkuvasti organisaatiostasi huippuja muualle, kun et osaa sanoa asioita diplomaattisesti. Sinulle lähdön syyksi keksitään aina jotain, mikä ei loukkaa. Ja sinä uskot. Ja vaikket menettäisikään, voi olla, että ihmiset tekevät töitä ainoastaan 70% teholla, kun 30% ajasta menee jostain vitsistäsi (huutonaurua) toipumiseen.

Sitä voisi ajatella, että rajalliset vuorovaikutustaidot omaavalle nerokkaalle mgmt johtajalle etäjohtamisen mahdollisuus olisi kuin taivaalta leijaillut lahja. Tähän ansaan moni lankeaakin ja sitten ihmetellään, miksi tulokset junnaavat paikallaan tai menetetään markkina-asemaa.

Etäjohtaminen edellyttää vielä parempia vuorovaikutustaitoja kuin kasvokkain johtaminen. Hymysi ei sähköpostissa kerro sinun olevan sarkastinen. Kun annat napakan ja yksiselitteisen toimeksiannon tekstiviestillä, ei kätesi ole johdettavasi olkapäällä osoittamassa myötätuntoa ja tsemppaamassa.

Toinen etäjohtamisen keskeinen ulottuvuus on faktoilla johtaminen. Se korostuu. Et ehkä näe vierestä, mitä organisaatiossasi tapahtuu. Et tunne, etkä aisti myyntienergiaa. Silti pitää tietää. Ehkä nopeammin ja täsmällisemmin ja luotettavammin kuin koskaan ennen. Se edellyttää erityisesti myynnin johtamisessa sitä, että mittarit ja seuranta ovat kunnossa.

Kolmas olennainen elementti toimivassa etäjohtamisyhteydessä on luottamus. Koska johdat osittain faktoilla, voit helposti pahimmillaan saada aikaan isoveli valvoo tunnelman, joka on ahdistava ja lamaannuttaa tuloksentekokyvyn. Parhaimmillasi olet se isä, äiti, loistava hovimestari tai lennonjohtaja, joka on pyytämättä paikalla heti, kun sormi menee suuhun. Ihan kuin sattumalta.

Kai muistatte, miten matkapuhelimia ja joka paikkaan yltäviä nettiyhteyksiä myytiin meille? Saatte enemmän vapaa-aikaa ja voitte työskennellä vaikkapa mökin terassilta. Kuinka kävi?

Ihan sama juttu tässä. Ei helpota etäjohtaminen johtamista, eikä vähennä vastuuta. Päinvastoin, johtamistaidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan.

Jos tuntuu, että organisaatiossasi kaivataan apua etäjohtamiseen, ota yhteyttä, niin istutaan juttelemaan?

pekka.paloheimo@mercuri.fi

+358 40 8439729

Etäjohtaminen on etäisen johtajan sudenkuoppa